BLOGI 34/52

RUUTUKUNTOON Blogi 34/52

 

Onneksi se ei ollut koronaa. Testi ja tulos varmistivat. Mutta kurja oli tuo tautipahalainen, joka taas kerran lähestyi ja teki kehooni pesän. 

 

En minä totta vieköön näytä heikolta enkä heiveröiseltä, päinvastoin, mutta joku kohta tässä pulleassa persoonassani on se, joka imupaperin lailla keräilee muutaman kerran vuodessa noita niljakkaita basiliskoja ja tarjoaa niille viihtyisän kodin pesiytyä. Toisenlaisen vetovoiman toivoisin omaavani. 

 

Ja mikä kurjinta, tuo tauti-ilkimys valitsi vielä ajan, jolloin minulle niin mieluinen, tärkeä ja rakas moottoritehtaan Sisukas -lehti oli finaalissa. Mehut olivat tältä lehdentekijältä vähissä, mutta painoaika tuuppi niskaan. 

 

Mutta niin se vain on, että joskus on kirjoittajan kirjoitettava, vaikka päässä olisi tuhat kertaisesti enemmän limanuljaskoita kuin lausepareja. 

 

Toimittajaa ja lehdentekijää toki helpotti se, että linnavuorelaisilla maailmanluokan moottorien tekijöillä on – hallipaikasta riippumatta - aina arvokasta sanottavaa. Heidän viesteillään on merkitystä ja merkityksellisyys ruokkii luonnollisesti myös sanoman kirjalliseen muotoon saattajia. Näin kävi nytkin. Ja hyvä lehti tuli ”uunista” ulos. 

 

Salipäiviä

 

Nyt flunssa on tipotiessään. Salikausikin on avattu uudelleen. Liikuntamaailmaani kipittelen pari kertaa viikossa kertakäyttökäsineet suojana ja ruuhka-aikoina myös maski naamarina. 

 

Salilla turvavälit ovat leveät. Kävijäjoukkokin on jo perustuksiltaan keskimääräistä terveempää ja hyväkuntoisempaa väkeä. Sisätilojen siivoushalu näyttää myös olevan salilla korkealla. Ja ilmeistä on sekin, että hikisen rehkimisen paikkoihin sairas ihminen ei edes halua lähteä. 

 

Ja kuitenkin. Kaikista edellä mainituista huolimatta kannustan Sinua ja minua olemaan kaikissa menomietteissä, tänä enenevän koronan aikana, mieluummin yli- kuin alitarkka. Tahallaan ei kannata istua kusiaispesään. 

 

Arkeen ankaruutta

 

Yritän kuunnella komentajakuntouttajaani Piia nyt hieman tarkemmalla korvalla. Hän ei pidä sokeroiduista sortumisistani eikä rasvatuista arjen herkuista. Nyt sovimme, että vain viikonloppuina saatan vähän helliä mahaani makealla ja arkena alan ankarammaksi itselleni. 

 

Huomaathan, tämä on yhtä vuoristorataa. Heikkous on vahvin lajini, se on pakko tunnustaa. Yhden kuitenkin lupaan varmasti: lopetan ruokieni ylisuolaamisen tähän. 

 

Korva kuulee ja silmä näkee

 

 

Viime viikkoina olen havainnut, että kuulen kyllä molemmilla korvillani, mutta kuuntelen vain toisella. Hyi minnuu. Saan jatkuvasti itseni kiinni siitä, että kiinnostavakaan kerrottu ei ole taltioitunut kokonaisena tarinana mieleeni. Ei siksi, ettenkö muistaisi, vaan siksi, että en ole keskittynyt kuuntelemaan. Teen parannuksen. 

 

Se korvista. Sitten näköttimistä myös vähäsen. Näen nimittäin kahdella silmälläni nyt paljon paremmin kuin ennen. En ollut tiennyt, että kaksiteholinssien käyttäjälle voidaan rakentaa vielä erikseen ns. tietokonelasit. Mutta…johan näkö parani ja aakkoset aukenivat, kun optikkoystäväni Maurialan Päivi tilasi ja rakensi minulle todelliset teholinssit. Nyt näen. Näen lukea ja kirjoittaa. Paljon paremmin. 

 

Näkemisiin ja kuulemisiin!

 

 

 

 


 

Please reload

Aikaisempia tekstejä

BLOGI 34/52

BLOGI 33/52

BLOGI 32/52

1/8
Please reload

© 2018 by Armi Lylykangas | Grafal Oy