BLOGI 29/52

RUUTUKUNTOON

Blogi 29/52

 

HeiPäivää! Takana on tautiaika ja parin viikon blogitauko. Ja edessä on, niin, ties mitä. Oma tautini oli ilmeinen virusperäinen infektio. Se astui sisään heti, kun avasin allakkaan raivaamani lomakauden. Puhdasta psykosomatiikkaa, niin arvelen. Nyt on vielä hieman toipilainen olo. 

 

Ruka oli suunnitelmissani, mutta Koillismaan vaaramaisemat muuttuivatkin paljoiksi makuumaisemiksi, täydeksi kotoiluksi, lepo-oloksi ja useiksi päivätorkuiksi sekä ylipitkiksi yöuniksi. Hyvää harjoitustahan tuo oli näitä ikäihmisten karanteeneja ajatellen. 

 

Nyt, kun ajatus kulkee hieman sujuvammin, tein päätöksen katsella olevaisuutta positiivisella realismilla. Arvelen, että ikävän kokoaikainen vatvominen ja mielen jatkuva koronassa vellominen ei johda mihinkään hyvään. Pahaan johtaa se. Mustilla sanoilla ja ajatuksillaan saattaa ihminen itsensä sairastuttaa. 

 

Katson vaihtoehtoja. Kun en voi mennä salille, teen salin kodistani. Kaivan kaapit ja lymyän laatikoiden nurkat. Löydän 13 erilaista kuntoiluvälinettä; palloja, kuminauhoja, käsipainoja, kipukoukkuja, jumppakeppejä, hulavanteita, sähköisiä lihaksen nipistäjiä ja jopa ikiaikaisen pölyttyneen kuntopyöräkin. Otan nuo ”kotikoneet” käyttöön. 

 

Katsastan myös muutamat netin jumppaohjeet ja allien haihdutuskonstit sekä muistelen kuntokipparini Kontiolan kehittämät ruumiinhuoltotemput. Evästä eliksiiriselle elämälle löytyy aika tavalla. 

 

Sitten kysyn itseltäni, mitkä ovat ne asiat, joita olen aina halunnut tehdä ”jos ois vaan ihmisellä aikaa”. Hups, listasta tulee pitkä. Kirjoitan sitä koko päivän. Pala palalta. Monesti ja paljon olen aikonut. Nyt on siis tekemisen aika. Koska nyt on aikaa. 

 

 

Jospa lukisin nuo lukemattomat. Ja sen jälkeen ne kirjat, jotka aina olen halunnut lukea uudelleen. Jospa antaisin Straussin sävelten johdattaa minut arkipäivän valssiin. Mitähän pukisin päälleni näihin kotitanssiaisiin, sitäkin mietin? Voin leikkiä, sillä kukaan ei tule ja mihinkään en mene.

 

Ehkä kuuntelen barokkimusaa samalla kun annan Youtuben kieliohjelman kuljettaa vieraskielisiä sanoja sisuksiini. Metodi auttaa kuulemma oppimista. 

 

Nyt on aikaa myös maalata. Ryhdyn siis siihen, ryhdistäydyn. Otan pensselin käteeni ja aloitan. Pitkän tauon jälkeen. 

 

Entä se suunniteltu verhojen vaihto. Jonakin päivänä teen sen. Kellarin siivouskin kutsuu. Areenasta löytyy monta katsottavaa ohjelmaa. Bongaan sieltä myös useita kymmenien osien sarjoja. Lähipäivinä soitan ystäville, joista en ole kuullut aikoihin. 

 

Kokeilen nyt vihdoin myös niitä ryppyvoiteita, jotka olen kätkenyt kiireen taakse. Selluliitin sulatusaineitakin testaan. Kävisinkö saunassa ja pruuvaisin sitä kaapissa seisonutta hiustenhoitoainetta, joka vaikuttaa parhaiten juuri lämmössä? 

 

Valtioneuvoston päätöksellä minulle, 70 vuotta täyttäneelle, on annettu nyt arvokasta aikaa tehdä monenlaista tai olla vaan. En aio käyttää tätä annettua aikaa elämänilon kätkemiseen, en vikisemiseen enkä vaivoissa vellomiseen. Realiteetti on korona, ja sitä pitää varoa. Isompi koronaa on elämä, ja sitä pitää elää, annetuissa rajoissa. 

 

Myötätunto sairastuneita kohtaan on tärkeää. Avun anto avuttomille, se on välttämätöntä. Huolestuminen yritysten ja yrittäjien puolesta on luonnollista. Huoliin hukuttautumalla emme kuitenkaan pelasta ketään. 

 

Rukouksessa on valtava voima. Käytän sitä. 

 

 






 

Please reload

Aikaisempia tekstejä

BLOGI 34/52

BLOGI 33/52

BLOGI 32/52

1/8
Please reload

© 2018 by Armi Lylykangas | Grafal Oy