BLOGI 20/52

RUUTUKUNTOON

BLOGI 20/52

 

PAINOA:     Mahdolliset joulukilot kannan vaakasokkona vielä ensi viikkoon. 

MITTOJA:  ”Liekö liitingit venähtäneet”, sanoi raahelainen, kun oli pöksynsä pudottaa.

TAHTOA:     Jouluna pelotti, että into hukkui suklaaseen ja smetanaan, mutta ei. Tahto on tallella. 

 

Kestin juhlapäivien kiusaukset. Söin toki hyvin. Mutta en liikaa. Juomistakin nautin, mutta kohtuullisesti. Komentaja Kontiolan mitä ihanin oppi on ollut se, että satunnaiset herkkuhetket ovat sallittuja, joskus jopa toivottavia. Mutta….. tässä pitkässä jatkolauseessa onkin sitten se arjen oppi, jonka omaksuminen on ollut tärkeintä. 

 

Arki on harkittua syömistä. Piian opeilla valmistettu ruoka on kohdallani parempaa ja ravitsevampaa kuin koskaan. Arkeni on myös salikuntoilua Liikuntamaailmassa, sauvakopsuttelua ulkoilmassa, aamujumppaa kotosalla ja jatkossa ehkä myös vesijumppaa. Kuulen korvissani tämän oivan sparraajani vihjailevan ensi vuonna alkavista, hieman koventuvista treeneistä. Sopii mulle. 

 

Jouluna minulla oli hyvä olla. Ei vähiten siksi, että on olemassa lähiperhe, jota saa rakastaa. Myös siksi oli hyvä, että näinä muutamina pyhinä päivinä oli riittävästi hiljaista aikaa vain olla, olla ja olla. Nuhjottaa mukavassa tuolissa yöpaita ja nuttu päällä, kuunnella pienen kaupungin totaalista hiljaisuutta, lukea kirjaa ja antaa luetulle ajatussiivet. Ja ne siivet sitten lennättivätkin. Kauas. Kaikelta osin ei ihan kauniisiinkaan muistoihin. Enemmiltä osin kuitenkin hyviin hetkiin.

 

Koska niin monella meistä on jopa päivittäisessä kantorepussaan jokin katkeransuolainen menneisyyskokemus, musta muisto, armoton hylkäys, ehkä taustalla on varhainen, mutta edelleen raskas perhetragedia, mikä kullakin. Siksi ajattelin kaapata yhdestä joulukirjastani pienen poiminnan.

 

Kirjassa puhuu kymmenien teosten kirjoittaja Max Lucado. Kirjan nimi on KYLLÄ TÄSTÄ SELVITÄÄN. Sen on kustantanut Päivä Oy. Teoksen pohjana on tuttu kertomus veljesten hylkäämästä Joosefista ja hänen kovasta kohtalostaan. Samalla se on tarina toivosta, ahdingosta nousemisesta, anteeksi antamisesta ja kokonaan uudesta elämästä. Kiitos kirjavihjeestä KJ.

 

Lucado kirjoittaa, että haavoittuneet ihmiset haavoittavat ihmisiä. Kirjailija kysyy, miksi raivostut, miksi kartat ristiriitaa, miksi pyrit miellyttämään kaikkia? Ja hän jatkaa edelleen kysymyksellä, voisivatko taipumuksesi liittyä jotenkin parantumattomaan haavaan sydämessäsi?

 

Lucado kannustaa lukijaa tekemään vakaan päätöksen. Hän toteaa: ”Kyllä, perhehistoriassasi on muutama surullinen luku. Mutta sinun historiasi ei tarvitse olla sinun tulevaisuutesi. Sukupolvien törky voi pysähtyä tässä ja nyt. Sinun ei ole pakko antaa lapsillesi sitä, mitä esivanhempasi antoivat sinulle.”

 

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

 



 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Please reload

Aikaisempia tekstejä

BLOGI 34/52

BLOGI 33/52

BLOGI 32/52

1/8
Please reload

© 2018 by Armi Lylykangas | Grafal Oy