RUUTUKUNTOON
BLOGI 16/52
PAINOA: poistunut noin 11 kg
MITTOJA: luovutan niitä kaksi kertaa viikossa hikenä salille
TAHTOA: vaihtelevasti
Rakastan sushia. Ja rakastan sitä susitarinaa, jossa on koko elämänkokoinen opetus.
Ensin sananen sushista, tästä raakaan kalaan, äyriäisiin, merilevään, riisiin ja ennen kaikkea voimakasmakuiseen washabiin ja soijakastikkeeseen perustuvasta japanilaisesta herkusta. Herkusta, joka leviää nyt Suomessa kuin pizzavillitys aikoinaan. Minun suussani sushi on yksi tämän terveystaipaleeni parhaista herkuista. Juhlaruoka. Ja nahkiaisistakin tykkään.
Juuri nyt minulla on sietämätön nälkä. Siksi kirjoitan kai ruuasta. Olen unohtanut syödä. Vain kirjoittanut. Kohta syön. Kanaa ja vihanneksia.
Ja sitten se susitarina, se taas on ihan eri juttu, mutta kuitenkin juuri tällä hetkellä tärkeä. Olen saanut tarinan aikanaan lahjaksi Leena-ystävältäni, mutta tiedän toki sen olevan lähtöisin vanhasta cherokee-intiaanien kulttuurista.
Tarinan mukaan iäkäs intiaani-isoisä kertoi lapsenlapselleen ihmisten sisällä tapahtuvasta taistelusta. ”Lapseni, meidän kaikkien sisällä taistelee kaksi sutta”, isoisä aloitti.
Ja jatkoi: ” Toinen susista on Paha. Se on yhtä kuin kiukku, kateus, mustasukkaisuus, suru, katumus, ahneus, ylimielisyys, itsesääli, syyllisyys, inho, alemmuudentunne, valheet, väärä ylpeys, ylemmyydentunne ja ego.”
Ja isoisä jatkoi: ” Toinen susista on Hyvä. Se on yhtä kuin ilo, rauha, toivo, tyyneys, nöyryys, lempeys, hyvänsuopuus, empatia, anteliaisuus, totuus, myötätunto ja usko.”
”Kumpi susi voittaa”, kysyi lapsenlapsi isoisältään.
”Se, jota ruokit”, vastasi vanha ja viisas cherokee-intiaani.
x x x
Vaikka nyt juuri tekisi mieleni kaikenlaista herkullista ja hyvää, päätän vain kirjoittaa enemmän hyvästä ja sortua vähemmän herkutteluun. Lupasin muistaakseni viime viikolla, että kerron niistä mieluisista asioista, jotka ovat muuttuneet tämän yli 11 kilon pudotuksen aikana.
Tässä lista lyhykäisesti kerrottuna:
En hengästy enää portaissa. Kävelen yhtäjaksoisesti vikisemättä vaikka kilometrin.
Läähättäminen on lähes loppunut. Siirryn salille halulla ja ilolla.
Sauvakävelylle siirtyminenkään ei ole enää niin hidasta. Saan helposti sängyn alta kaikki sinne tippuneet sanomalehdet ja kirjojen irtokannet. Sukat sujahtavat sujuvasti jalkaan.
Koko kroppa on notkeampi. Aivoissa kiertää uusi veri. Tekstiä syntyy entistä ripeämmin.
Luova minuuteni ei meinaa pysyä enää paikoillaan. Sisustan, käynnistän maalausharrastukseni, jaksan, harjoittelen OP:n avulla englantia, oivallan enemmän, uskallan useammin, ärsyynnyn harvemmin ja aloitinpa jo kirjankin kirjoittamisen.
Diagnoosi: överiksi menee. Niin varmasti, mutta onpahan, mistä karsia.
