BLOGI 13/52

RUUTUKUNTOON

BLOGI 13/52

 

PAINOA:    eka kymppi on alitettu

MITTOJA:  vyötäröltä vähentynyt jo 19 senttiä 

TAHTOA:   tänään ei yhtään

KYKYÄ:      sekin on suksinut suohon

 

 

 

Ihan varmasti tässä on nyt kysymys mitä syvimmässä määrin ”urheilu”psykologiasta. Ja jonkun verran uupumuksestakin. Koko pakka ja tämä akka ovat nyt paradokseja pullollaan.

 

Ensimmäinen maali on nyt saavutettu. Kiloja on tippunut tämän syksyn aikana 10. Oikeammin 10,3 kiloa. Siis se marenkiraja, josta viime viikolla kerroin, se on nyt todellisuutta. 

 

Varsinainen juhlapäivä oli viime perjantai, joka on viikoittainen vaakapäiväni ja kerran kuukaudessa tapahtuva mittanauhapäiväni. Kun Koutsi-Kontiola tarttui ko. päivänä mittanauhaan, oli meidän molempien hämmästys melkoinen. Neljästä seurattavasta mittauskohdasta oli kadonnut senttejä yhteensä 38,3 cm. 

 

No, ensinnäkin, realismin nimissä on sanottava, että kyllä tässä mammassa onkin massaa, mistä kadottaa. Enemmän on massaa kuin on päätä ja mieltä. Siitä kertoo se, että perjantaita seurasi turhauttava tipahdus. 

 

Väsähdin ja annoin periksi enemmän kuin ”laki” sallii. Halut hävisivät ja innostus karisi. En jaksanut mitään. En töitä enkä tätä kuntorutistustakaan. 

 

Ekan kympin ylitykseen liittyvä sallittu marenki kasvoi kahdeksi halvapötkyksi. Viinin keralla nautitun pihvin päälle hyväksyin maustevoin, ja jälkiruuaksi tarjotun mutakakun palan popsin ahmatin lailla. Se kakku oli kuin taivaallista mannaa. 

 

Räntäsateeseen lähteminenkään ei viikonlopun aikana oikein houkuttanut. Vain kerran kävin kävelyllä. Jumpatkin jäivät vähän vajaiksi. Nyt ryven omassa mudassani ja etsin motivaatiota seuraavaan kymppiin. 

 

Rakas ja kallis kannustajani, älä kuitenkaan säikähdä. En aio lopettaa tähän. Jatkan toki. Varmasti jatkan. 

 

Luulen vain, että tämä hetkellisen heikkouden tunnustaminen tekee kaikelta osin hyvää. Luulen myös, että tämä hienoinen, mutta pitkäkestoinen flunssapoikanen on kaapannut osan voimistani. Olevaisuuttani ympäröi juuri nyt harmaa vaippa ja kaiken kattava haluttomuus. 

 

 

Aloitan tänään valoisamman vaihteen metsästyksen luottamalla armoon. Ilman sitä en jaksaisi. Olen armollinen itselleni ja päätän tiedostaa, että armorikas ymmärtäväisyys vallitsee lähipiirissänikin. Tuo suurin armon hallitsija on myös näyttänyt minulle voimansa niin usein, että siihenkään en lakkaa luottamasta.

 

Armollista alkutalven viikkoa Sinulle ja minulle! 

 

 

 

 

 

 

 

 

 





 

Please reload

Aikaisempia tekstejä

BLOGI 34/52

BLOGI 33/52

BLOGI 32/52

1/8
Please reload

© 2018 by Armi Lylykangas | Grafal Oy