BLOGI 12/52

RUUTUKUNTOON

BLOGI 12/52

 

PAINOA:    kohta juhlitaan välivaihetta

MITTOJA:  kadotetut sentit näkyvät jo 

TAHTOA:   kummallisen paljon

KYKYÄ:       on sitä

 

Samoihin aikoihin, kun sana ”VAIN TOTUUS TEKEE IHMISEN VAPAAKSI” lävisti minut, opin ymmärtämään myös sen, mitä tarkoittaa armoton totuus. Se on sitä, kun omaa persoonaansa nurinpäin kunnioittava täti tai setä pistää kätensä puuskaan ja alkaa ladella lähimmilleen muka totuuden nimissä ilkeyksiään ja mainostaa samalla itseään rehellisyyden puhtaimmaksi ilmentymäksi. 

 

Armoton totuus on rakkaudetonta totuutta eikä se vapauta ketään. Eikä mistään. Mutta rakkaudellinen totuus siis vapauttaa ja siksi kirjoitan siitä tällä palstalla jo toistamiseen. 

 

Ajattelen monia ystäviäni, heitä, joiden taatusti on tehnyt mieli vuosikausia sanoa, että Ulla, sinähän kuolet, kun et liiku, sinähän sairastut, kun syöt noin väärin, sinähän masennut, kun et tuuleta itseäsi ja niin edelleen. Mutta he eivät sanoneet. Ihanat lähimmäiseni ja viisaat ystäväni tiesivät, että painoon ja ulkonäköön puuttuminen saattaa satuttaa. Armollisesti he vaikenivat, vaikka varmasti hiljaa kantoivat huolta.

 

Mutta nyt, nyt kun pääsin vihdoin ja viimein liikkeelle, nämä samat ystäväni ovat itse muuttuneet tukeviksi, eivät tosin painoltaan, vaan arvoltaan. 

 

M toi tuliaisiksi valmistamiaan ihania, mutta kevyitä ruoka-annoksia, paketoituina ja valmiiksi pakastettuina. T tuli Helsingistä ja ilmoitti etukäteen, että kaksi päivää käytetään sitten erilaisten terveellisten sieniruokien valmistamiseen ja niiden pakastamiseen, onko selvä! Selvähän se oli. Pyysin ostoslistan ja menin kauppaan. Nyt alkaa pakastimeni pullistella hengelle ja ruumiille hyvää tekevistä herkuista. 

 

E näkee olemuksessani, fysiikassani sekä henkisessä hyvinvoinnissani tapahtuneet muutokset paremmin kuin minä itse, eikä hän kätke käsityksiään, vaan jaksaa kannustaa, ihastella ja ihmetellä. Että se tekee hyvää. 

 

S toi matkan takaa hienoa selluliittivoidetta. Ei hän olisi tuonut sitä kolme kuukautta sitten, hienotunteinen kun on. Nyt toi, koska tiesi vastaanottajan nyt siitä innostuvan ja ilahtuvan. 

 

Lähipiirissäni on, kuten huomaat, lukuisia armollisen totuuden torvia. Kiitos!

 

Edellisten ilojen lisäksi kovasti moni on saanut tästä intoilustani tartunnan. Ja tämä tautitartuttaminen on hyvän epidemian levittämistä, sen tiedän. Silti nostan hattua myös heille, jotka ovat päätyneet valitsemaan kehopositiivisuuden, olipa painoa sitten enemmän tai vähemmän. 

 

 

Tärkeintä on, että itse tietää, mikä on itselle hyväksi. Minulle hyväksi on ja on ollut tämä projekti. Kiloja on karissut nyt 300 grammaa vaille 10. Ihana piiskurini Piia on luvannut, että ensimmäisen kymmenen kadottua voin juhlia sitä nauttimalla vaikka yhden marengin. Että semmoiset juhlat on siis tiedossa. 

 

 

 

 

 

 


 

 

 

 

Please reload

Aikaisempia tekstejä

BLOGI 34/52

BLOGI 33/52

BLOGI 32/52

1/8
Please reload

© 2018 by Armi Lylykangas | Grafal Oy