BLOGI 8/52

PAINOA:     7,1 kg vähemmän

MITTOJA:   mittanauha näyttää pienempiä lukuja 

TAHTOA:    hyvät kannusteet pitävät tason yllä 

KYKYÄ:        vaihtelevaa ”säätä” sillä rintamalla

 

Eilen muistin pienesti, että olen jo yli 70 -vuotias. Minusta tosin tuntuu, että vuoden päästä olen vähän yli 60. Joku kummallinen käänteisluku on siis tekemässä pesää persoonaani. 

 

Miten tällaisiin ikäpäätelmiin olen tullut? No muun muassa siten, että päästäni eivät ole ollenkaan poistuneet uudet, jopa suuret ”mitä seuraavaksi” -suunnitelmat. Ihan tuore, ihmismielen hyvinvointiin keskittyvä projektikin kehittyy viikko viikolta yhä valmiimmaksi. Kumppaninani siinä on ystäväni, mielen alan todellinen konkariammattilainen. 

 

Jo pelkkä uuden kehitystyö on iloinen juttu. Ja ilohan tunnetusti lisää energiaa. 

 

Kaikelle uudelle tuli tilaa, kun rohkenin luopua yhdestä, liian raskaasta ja liian monta kertaa vuodessa toistuvasta työstäni. Ja niinhän se on aina. Jos haluat siivota elämääsi, on uskallettava panna jokin vanha ikkuna kiinni, jotta uusi voi toisaalla avautua. 

 

Arvelen, että kaikki tämä uuteen sukeltaminen on ehdottomasti peräisin uskalluksestani aloittaa Ruutukuntoon-projektini. Raikastettu ravitsemus, lisätty liikunta, enennetty ulkoilma ja kaikista näistä yhteensä kummunnut hyvä olo, siinä on se resepti. Ja muuten, ne kuvassa olevat voipaketit eivät ”asu” minun jääkaapissani, vaan Grafalin Armin Photoshopissa.

 

Reseptin olooni minulle kirjoitti, kuten olen aiemminkin kertonut, Hyvinvointilataamo-yrittäjä Piia. Hän on ”tohtori”, joka vahtii, valvoo, kannustaa ja kunnostaa ”potilastaan”. Eivät ole Piian opit ainakaan tätä tätiä vielä ojaan kaataneet, ennemminkin ojasta ylös. 

 

Realisti sisälläni toki muistuttaa, että loppuni voi tulla vaikka viiden minuutin kuluttua. Jos tulee, olen siihenkin valmis. Uskon, että päiviemme määrä on minua paremmin tiedossa tuolla isomman osoitteen puolella. Siksi elon päätösajankohta ei anna aihetta murehtimiseen. 

 

 

 

Eteenpäin kantavan ilon sain eräästä Nokian Uutisten jutusta. Siinä kerrottiin paikallisesta Joona Ikosesta, nuoresta Ilveksen jääkiekkolupauksesta. Pojan isä Jyri Ikonen oli antanut vuosia sitten pojalleen tärkeän neuvon: ”MIHINKÄÄN EI OLE KIIRE!” 

 

Muistan hyvin, kun työkaverini Meku pysäytti minut vuosikymmeniä sitten TV2:n käytävällä Tohlopissa ja sanoi: ”Hei Ulla, huomaatko, että sinulla on nykyisin niin kiire, että et ehdi tekemään mitään.”  Se oli dramaattisen ratkaiseva muistutus ehdottomilla ylikierroksilla käymisestä ja uhkaavasta uupumisesta. Nyt en kiirehdi. 

 

Tälle Ruutukuntoon -matkalle olen varannut vähintään 52 viikkoa ja siitä eteenpäin haluaisin kulkea näillä uusilla opeilla lopun elämääni. 

 

Tunnen, että tätäkin tietäni on taidettu tasoittaa taivaassa. Niin paljon vaikeampaa kaikki olisi saattanut olla ilman tasoitetta. Ja mikä arvaamaton merkitys voikaan olla sillä, että teiltä blogini lukijoilta tulee niin vahva kannustus. Ihanaa. Kiitos siitä. 

 

Ja kiitos Ritva Tulonen. Kohta 20 vuotta olen saanut nauttia huippuammattilaisuudestasi hierojana ja erinomaisuudestasi persoonana. Sanoit äsken, että kehossani on tapahtunut lyhyessä ajassa vallankumous. Kuinka kuulostikin tuo mukavalta.



 

Please reload

Aikaisempia tekstejä

BLOGI 34/52

BLOGI 33/52

BLOGI 32/52

1/8
Please reload

© 2018 by Armi Lylykangas | Grafal Oy