RUUTUKUNTOON
BLOGI 6/52
PAINOA: kyllä sitä riittää
MITTOJA: on, mutta ei enää olleenkaan niin paljon
TAHTOA: älyttömästi
KYKYÄ: tällä viikolla vähän heikommin
Mennyt viikko voisi saada jopa pientä surkeutta kuvastavan otsikon, ellei siihen liittyisi tämän projektin ohessa elettyjä huippuhetkiä.
Vingun nyt alkuun kuitenkin epäonnistumiset, jotta saan ne siivotuksi samalla pois tuolta mielen osastolta.
Painoa putosi viime viikolla vain puoli kiloa. Sehän tätä tätiä harmitti. Harmitti vielä enemmän, sillä jotenkin tiesin ihan itse lusmuilleeni. En ollut riittävän tarkka ruokavalinnoissani, liikkumisessa kylläkin.
Seilasin kuin optimistijolla myrskylaineilla haravoidessani kauppojen mammuttikokoisia maitotuotehyllyjä. Etsin oikeaoppista jogurttivaihtoehtoa. Etsin vähärasvaista, vähälaktoosista, vähäsokerista, riittävästi kalsimoitua ja maultaan sekä vaikutuksiltaan muutenkin sopivaa. Että oli hikistä puuhaa. Onko oikeasti pakko olla niin monta lajiketta?
Ja mikä pahinta, taisin sittenkin ostaa muutaman purkillisen aivan vääräoppista ravintoa. Silmät eivät nimittäin lopulta enää erottaneet oikeita artikkeli- tai partikkelisisältöjä. Lopulta vain ostin, ja söin.
Ruokinta on a ja o. Sen hoitaminen huolella ja hyvin eli ateriointi oikeaoppisesti 5-6 kertaa päivässä, se laihduttaa, tiedän. Ja siihen liittyen juuri rasvan ja valkoisen sokerin välttäminen on välttämätöntä. Huomenna opin lisää, sillä pääsen tsempparini Piian kokkauskouluun.
Silti: Se valtavan hyvä yleisolo, joka minulla on orastavasta flunssasta huolimatta, se on uskoakseni enemmänkin kotoisin tästä liikekannallepanosta kuin ravinnosta.
Aivan kuin imaisisin jotain uutta raikasta ja henkeä ravitsevaa jokaisella ulkona ottamallani askeleella. Ja niin kai teenkin, sillä se raikkaus on ravinnut aivan selvästi aivojani, se on kaatanut alleen kokoaikaisen hengästymisen ja se auttaa joka päivä kotitaloni rappukäytävässä. Nyt puhun askelmilla ääneen iloa ja kiitosta. Ennen uhkuin, ähisin ja puhisin, jos edes viitsin portaita käyttää. Nyt en käytä enää hissiä tällä minimatkalla.
Ihan pieni ei ole ollut jokapäiväisen jumpankaan merkitys. Mahtavia vaikutuksia. Koukkuselkä suortuu. Se on ihme. Ihana ihme. Myös Sinä olet ihme. Ja minäkin.
Ja kas, mieli parani, kun sitä tämän kirjoituksen verran purkasin. Olohyvää lisäsivät myös menneen viikon hieno DTS-kiertotalousseminaari, vanhan ystävän tapaaminen, erinomainen yrityskummien iltakoulu, loistava Perttu Pesä ja tietenkin elämäni mies, Mikael, 3v (kuvassa).