BLOGI 4/52

RUUTUKUNTOON

BLOGI 4/52

 

PAINOA:   edelleen paljon

MITTOJA: vähenemään päin

TAHTOA:  rutkasti

KYKYÄ:      yllättävän paljon

 


 

 

Meillä oli yhteinen juhlapäivä Mikaelin kanssa lauantaina. Tämä elämäni ”mies” täytti kolme vuotta ja mumminsa juhli – ehkä vähän luvatta – maistamalla pikkumiehen kunniaksi tehtyä synttärikakkua. Samalla tuli juhlistettua näitä yleishyödyllisiin tarkoituksiin luovuttuja kiloja ja senttejä. 

 

Kakku maistui hyvältä, mutta ei se herkuttelu mitään isoja intohimoja – kumma kyllä – herättänyt.

 

 

Mutta asiaan: Kiloja on nyt poltettu 4,3. Parasta kuitenkin menneiden viikkojen menetyksissä ovat olleet sentit. Niitä on kadonnut kehostani, neljä eri mittauskohtaa yhteen laskettuna, kaikkiaan 16,7 cm. Arvaat, rakas lukijani, miten mukavalta se tuntuu. 

 

Onnistumiselta! Siltä se tuntuu. Tuntuu myös, että juuri tuo on se tunne, joka kantaa eteenpäin.

 

Oma vaatehuoneeni muuttuu vähitellen ilotaloksi, sillä sieltä löytyy taatusti jokaisen Ruutukuntoon-kuukauden jälkeen uusia, hyvin säilyneitä, joskus toivontorstaisin ostettuja, neljä numeroa liian pieniä farkkuja ja mekkoja. Kohta ne mahtuvat.

 

Kun vaatteen ja ihon väliin jää yllättäen ilmaa, se on ihanaa.

 

Eilen minulta kysyttiin, mitä syön. Syön sitä, mitä loistava ja topakka valmentajani Piia Kontiolta-Luode lupaa. Hän lupaa ja käskee syödä kuusi kertaa päivässä. 

 

Alussa en meinannut ehtiä kirjoittamaan, kun koko ajan piti syödä tai miettiä, mitä ja miten syön. Nyt työt sujuvat entistä sutjakammin. Aivoissakin kiertää joku uusi veri. Ja ruokailuun on tullut rutiinia, ainakin vähän.

 

Niin kuusi ruokaa päivässä. Se tarkoittaa seuraavaa: Aamiainen, välipala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala. 

 

Varon valkoista sokeria ja kovia rasvoja. En ikinä olisi uskonut, että jääkaapissani olevassa kevytmajoneesissa on 31 grammaa rasvaa 100 grammaa kohti. Järkytyin kun sen näin. Olen siis oppinut lukemaan elintarvikkeiden sisällysluettelot.

 

Piia kannustaa minut huomioimaan proteiinit, hiilihydraatit ja rasvat. Kaikkia niitä tarvitaan. Sen sijaan hän ei kehota minua palaamaan sellaisiin herkkuhetkiin, jolloin ahmaisin ohuelle leivälle rakennetun, paksulla Camembert-juustopalalla ja vielä paksummalla metvurstilohkareella päällystetyn kaloripommin. 

 

Jokapäiväiset lenkkini ovat vähitellen pidentyneet. Eilen könkkäsin iltahämärissä tunnin. Ja tänään särkee joka paikkaa. 

 

Mutta se tärkeä SANA, että ”koskaan ei ole liian myöhäistä antaa anteeksi, eikä koskaan ole liian aikaista antaa anteeksi” se on käännettävissä myös tähän elämäntaparemonttiin. Koskaan ei ole nimittäin liian myöhäistä aloittaa elämää parantavia toimenpiteitä. 

 

Jaksan paremmin! Jaksa Sinäkin!

 

Please reload

Aikaisempia tekstejä

BLOGI 34/52

BLOGI 33/52

BLOGI 32/52

1/8
Please reload

© 2018 by Armi Lylykangas | Grafal Oy