RUUTUKUNTOON
BLOGI 3/52
PAINOA: paljon, kuitenkin jo -3,1
MITTOJA: koko ajan vähemmän
TAHTOA: rutkasti, melkein aina
KYKYÄ: sen löytyminen minua ihmetyttää
Miten se on mahdollista, että vain reilun kolmen kilon kadotus, reipas verenkierron herääminen eloon ja aineenvaihdunnan railakas vilkastuminen, miten ikinä ne voivat voi saada ihmisessä niin paljon hyvää aikaan?
Näen muutoksen toki itsekin, mutta moninkertaiseksi ilon tekee se, että ympäristökin huomaa. ”Hei, sun kasvot ovat kaventuneet!” ”Mahtavaa, sun jalat eivät ole enää ollenkaan turvoksissa!” ”Huippua, sähän kävelet jo paljon pitempään puuskuttamatta ja pysähtelemättä!” ”Varokaa ystävät, jos tuo virkistyy tätä tahtia, olemme pulassa!”
Ai että nuo lähipiirin huomiot ovat tehneet hyvää. Jokainen kannustus vähentää haluani voidella kehoani raskailla rasvoilla tai sirotella suutani sokerilla.
Jokainen vaa´alla käyntikin lisää hinkua välttää marenki-, marsipaani-, halva- tai muita ykkösluokan herkkuhyllyjä.
Miten edes kehtaisin enää peruuttaa tätä alkanutta terveystaivalta?
Kaikki sujui siis hyvässä vauhdissa. Ja sitten. Sitten tuli totaalinen pudotus. Ja epätoivo.
Edellisen viikonlopun kivan golfharjoittelun jälkeisenä päivänä kehooni pesiytyi kaamea kipu. Sitä jatkui ja jatkui, ensin särky raateli raajoja, sitten tuska laajeni koko kroppaan.
Eikö kehoni sittenkään kestä tätä tiivistahtista liikkumista ja uusiutunutta ruokavaliota, sitä kyselin. Pitääkö lenkkikertoja vähentää vai lopettaa koko juttu? Näinkö huono olenkin? Apua!
Onneksi vierelläni oli ja on tämä viisas elintapajohtajani Piia. Hän näki, kannusti pysähtymään hetkeksi ja tiesi, että toivon päivä vielä tulisi. Niin kuin sitten tulikin.
Kipuilu jatkui kuitenkin koko alkuviikon. Joka jäsentä särki. Harmitti vietävästi. Ja sitten asia aukesi. Nousi kuume. Kysymys olikin siis vain virusflunssasta. Kuumetta kesti pari päivää. Pysyin pirtissä. Lepäsin. Ja paranin.
Palasin kivuttomaksi ja aktiiviseksi aamujumppaajaksi, käsipainojen nostelijaksi, kuminauhan venyttäjäksi ja sauvakävelijäksi. HurraaJaHallelujaa!
Eteeni tuli taas SANA: Kaikki on hyvin. Se kilahtaa asemointini ansiosta automaattisesti puhelimeni ruudulle jokaisena aamuna kello kahdeksan. Se on lahjaksi saamani sana, joka nostaa ja kantaa. Kokeile vaikka!